Ohjelmistoyritys Peili Vision on liittynyt CleverHealth Network -ekosysteemiin edistääkseen vaikuttavaa yhteistyötä lasten neuroepätyypillisten haasteiden tunnistamisessa ja tukemisessa. Yritys on kehittänyt pelillisyyteen perustuvan, tietokoneella käytettävän testin, jonka tavoitteena on nopeuttaa 8-13-vuotiaiden lasten pääsyä oikea-aikaisen tuen ja hoidon piiriin. 

Peili Visionin toimitusjohtaja ja perustaja Mikko Kontio on taustaltaan tuotantotalouden diplomi-insinööri Oulusta. Yrityksen myynnistä vastaa Kimmo Sainio, jonka mukaan terveydenhuollon myyntityö on palkitsevaa mutta usein hidasta. Yrityksessä työskentelee neljä henkilöä Suomessa ja yksi Isossa-Britanniassa. 

Peili Vision tunnetaan EFSim-ratkaisusta, joka on kliinisesti validoitu digitaalinen ADHD-arviointityökalu ja maailman ensimmäinen MDR Class IIA -luokiteltu digitaalinen ADHD-testi. Pelimuotoinen testi tuottaa objektiivista tietoa lapsen toiminnanohjauksesta ja keskittymisestä koulun ja terveydenhuollon päätöksenteon tueksi.​ ​EFSim tukee diagnosointia ja auttaa ohjaamaan lasta oikealle jatkopolulle mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. 

Ratkaisua hyödynnetään jo laajasti kouluissa, ja esimerkiksi Jyväskylässä kaikilla terveydenhoitajilla ja koulupsykologeilla​​ on pääsy EFSim-testiin. Testin avulla voidaan tehostaa koulun tukitoimia, nopeuttaa ADHD-diagnoosia tai tunnistaa tarve laajemmille selvityksille. Tavoitteena on vähentää raskaiden ja hitaiden hoitopolkujen aiheuttamia viiveitä​​. Ratkaisu on käytössä myös HUS Lasten neurologialla ja psykiatrialla.  

EFSimillä on CE-merkintä ja se on hyväksytty lääkinnälliseksi laitteeksi useilla markkinoilla. Yrityksen pääfokus on Isossa-Britanniassa, jossa ratkaisua on saatu vietyä kouluterveydenhuoltoon ja jossa myynti ja käyttöönotto etenevät Suomea nopeammin. Siellä päätöksentekijänä on useimmiten koulun apulaisrehtori, kun taas Suomessa etenemistä hidastavat monimutkaisemmat rakenteet ja hankintamallit.​     ​Isossa-Britanniassa EFSim-ratkaisua ollaan ottamassa käyttöön myös julkisen terveydenhuollon puolella ja sitä pilotoidaan West Yorkshiren alueella usean NHS Trustin toimipaikoissa. Lisäksi EFSim on joidenkin yksityisten terveydenhoitopalvelujen käytössä. 

Yhteistyö CleverHealth Networkissa 

CleverHealth Networkin kautta Peili Vision tavoittelee EFSim-ratkaisun vaikuttavuuden laajempaa todentamista koko hoitopolun näkökulmasta. Verkosto tarjoaa osaamista erityisesti vaikuttavuusmittaamiseen ja hoitopolkujen mallintamiseen, joille on tunnistettu selkeä tarve. 

Peili Vision tuo CHN-yhteistyöhön kokemusta ketterästä toiminnasta reguloidulla kentällä sekä vahvaa ymmärrystä koulumaailmasta ja hoitopoluista. Yrityksen ratkaisu on jossain elinkaarensa vaiheessa ollut käytössä jo noin 180 koulussa. Yhteistyön tavoitteena on tunnistaa, miten ADHD-tietoa voidaan hyödyntää tehokkaammin eri palveluissa, saavuttaa kustannussäästöjä ja tarjota lapsille tukea aiempaa nopeammin. 

Tulevaisuudessa EFSim-paradigmaa voitaisiin soveltaa myös muiden sairauksien, kuten Alzheimerin taudin, seulontaan. Pitkän aikavälin tavoitteena on rakentaa saumaton ja digitaalinen hoitopolku, jossa koulujen ja terveydenhuollon välinen tiedonkulku tukee neurodiversiteettiä huomioivaa ja lapsilähtöistä hoitoa.